Siirry sisältöön

Kuinka suojella hampaan kiillettä?

13.2.2025

Mikä on hampaan kiille ja miksi se on tärkeä?

Hammaskiille on kehomme kovin kudos, joka peittää hampaan näkyvän osan. Kiilteen merkitys hampaiden terveydelle on suuri, sillä se suojaa pehmeämpää hammasluuta ja hampaan herkkää ydintä.

Kiilteen vaurioituminen voi johtaa suun terveyden ongelmiin ongelmiin, kuten hampaiden reikiintymiseen tai lohkeamiseen.

Kiilteen pinta liukenee ja uudelleen saastuu päivän mittaan toistuvasti, esimerkiksi ruokailun aiheuttamien happo-altistusten seurauksena. Kiilteen liukenemisesta käytetään termiä demineralisaatio, ja uudelleen saostumisesta puolestaan remineralisaatio. Mikäli suussa pysyy yllä jatkuva happohyökkäys esimerkiksi napostelun myötä, demineralisaatio ei pysähdy ja kiilteen liukeneminen saattaa edetä hampaan reikiintymiseen asti.

Miten ruokavalio vaikuttaa hampaan kiilteeseen?

Ruokavaliolla on suuri merkitys hammaskiilteen hyvinvointiin. Ruokavalion kautta suuhun tulevat hapot voivat aiheuttaa kiilteen kemiallista kulumista eli eroosiota. Happoja suuhun voi tulla esimerkiksi happamista hedelmämehuista tai marjoista, tai elimistöstä esimerkiksi oksentelun tai röyhtäilyn myötä.

Eroosiota aiheuttavia elintarvikkeita ovat esimerkiksi useimmat hedelmät ja marjat, etikkaa sisältävät kastikkeet, mehut, virvoitus-, urheilu- ja alkoholijuomat.

Kiille voi vaurioitua eli reikiintyä myös karieksen eli hammasmädän vuoksi. Karies syntyy suun bakteerien aineenvaihdunnan aiheuttamien happojen liuottaessa kiillettä. Suun bakteerit käyttävät ravintonaan osaa ruokavaliomme hiilihydraateista. Erityisesti reikiä synnyttävät bakteerit suosivat sokereita.

Ruokavalion aiheuttamia kiillevaurioita voi ehkäistä pitämällä ruokarytmin säännöllisenä ja yhdistämällä sokeriset herkut muun ruokailun yhteyteen. Jatkuvaa napostelua kannattaa välttää, ja valita janojuomaksi vesi. Näin happohyökkäykset saadaan pidettyä kurissa. Myös ksylitolituotteiden käyttö aterioiden jälkeen voi auttaa neutralisoimaan suun happoja.

Hampaiden harjausta kannattaa välttää välittömästi happamien ruokien nauttimisen jälkeen.

Paras suuhygienia kiilteen suojelemiseksi

Hyvä suuhygienia on avainasemassa hampaan kiilteen suojelussa. Säännöllinen hampaiden harjaus vähintään kahdesti päivässä kahden minuutin ajan kerrallaan auttaa poistamaan bakteeripeitteen eli plakin hampaan pinnoilta ja suojelee kiillettä. Myös hammasvälit kannattaa puhdistaa päivittäin, sillä siten saadaan poistettua ruokajäämät ja bakteerit hampaiden väleistä.

Hammastahnaksi kannattaa valita fluoripitoinen tahna, sillä fluori tukee kiilteen remineralisaatiota eli uudelleen saostumista.

Jos hampaiden puhdistus mietityttää, varaa aika suuhygienistin vastaanotolle. Asiantuntijamme auttavat mielellään löytämään suullesi sopivat välineet ja tekniikat.

Millaiset tavat tai tottumukset voivat vahingoittaa kiillettä?

Useat tavat ja tottumukset voivat vaurioittaa kiillettä. Esimerkiksi hampaiden käyttäminen työkaluna tai liiallinen voimankäyttö hampaita harjatessa voivat kuluttaa kiillettä. Hampaiden harjauksen myötä vaurioitunut hammas oireilee usein vihlonnalla. Kielellä tunnustellessa sen saattaa myös huomata kuoppana ienrajassa. Hammasharja kannattaakin vaihtaa pehmeäharjaksiseen. Sähköhammasharjaa käytettäessä kannattaa antaa harjan tehdä työt ja välttää painamasta harjaa liikaa.

Kiille voi vaurioitua myös narskuttelun eli bruksismin myötä. Hampaiden narskuttelu tarkoittaa hampaiden toistuvaa ja voimakasta puremista ja kirskuttelua yhteen omasta tahdosta riippumatta, usein öiseen aikaan. Se näkyy hampaistossa usein hampaiden purupinnan kulumisena, ja voi johtaa purennan madaltumiseen tai hampaiden lohkeiluun. Narskuttelu oireilee usein myös päänalueen kipuina. Narskuttelua hoidetaan usein purentakiskolla.

Kuivan suun vaikutus kiilteeseen

Vähentyneen syljenerityksen seurauksena kuivuva suu saattaa osaltaan altistaa kiillevaurioille. Sylki auttaa pitämään hampaat kunnossa neutralisoimalla happohyökkäyksiä ja auttamalla kiilteestä liuenneita mineraaleja saostumaan takaisin hampaan pintaan. Lue lisää: Miten suun kuivuus vaikuttaa hampaiden terveyteen?

Onko edellisestä hammastarkastuksesta jo aikaa? Varaa aika hammastarkastukseen joustavasti verkosta tai soittamalla  014 211 665.

Saat Hammassirkun laadukkaat ja kattavat hammashoidon palvelut Keski-Suomessa paikkakunnilta Jyväskylä, Palokka, Saarijärvi, Äänekoski, Jämsä ja Jämsänkoski.

Vieritä ylös