Juurihoito

Anu Lampinen,
kariologian ja endodontian eli paikkaushoidon ja juurihoidon erikoishammaslääkäri
Hampaan juurihoito tarkoittaa hammasytimen puhdistusta hermosoluista ja verisuonituksesta. Tähän päädytään, mikäli bakteerit ovat infektoineet eli tulehduttaneet hammasytimen tai ydin on vaurioitunut esimerkiksi trauman seurauksena. Toisin sanoen, mikäli hampaaseen kehittynyt reikä pääsee kasvamaan liian kauan ja liian suureksi, on riski, että bakteerit infektoivat hammasytimen ja juurihoito on edessä.
Usein reikiintynyt hammas oireilee vasta siinä vaiheessa, kun hammasydin ilmoittaa tulehduksesta ja juurihoito voi olla välttämätön.
Juurihoidon tärkein tavoite on saada kaikki infektiota ylläpitävät bakteerit tuhottua juurikanavasta ennen lopullista hammasydintilan täyttämistä guttaperkka-aineella. Näin ollen juurihoidon toteutukselle on asetettu laadullisesti hyvinkin tarkat vaatimukset. Pääsääntöisesti juurihoito tulee toteuttaa hampaalle niin, että työskentelyalue hampaan ympärillä suojataan kofferdam-suojakalvon avulla, eristämällä hammas muusta hampaistosta ja suuontelosta hoidon ajaksi. Tämä auttaa työskentelyn aseptisessa toteutuksessa ja suojaa suun muita kudoksia.
Mikäli juurihoidettava hammas on elossa, hammas saadaan puudutuksen avulla tunnottomaksi. Juurihoito ei ole kivuliasta oikein toteutettuna. Vastaanotollamme on käytössä modernit ja nykyaikaiset menetelmät hoidon toteutuksessa. Juurihoidon toteutustekniikka on kehittynyt suuresti viimeisimpien vuosien aikana ja hammaslääkärimme ovat kouluttautuneet ahkerasti pitäen huolta siitä, että hoitomme toteutetaan parasta tekniikkaa, aineita ja hoitokäytäntöjä noudattaen. Tarvittaessa vastaanotollamme on mahdollista tutkia ja seurata juurihoidettuja hampaita kolmiulotteisen röntgennäkymän avulla. Mikro TT - eli kartiokeilatietokonetomografiakuvan avulla voidaan haluttaessa paikallistaa esimerkiksi hampaan anatomisia poikkeavuuksia kuten lisäkanavia tai tulehdusalueen sijaintia leukaluussa.
On siis ensiarvoisen tärkeää, että juurihoidettava hammas hoidetaan huolella Hammaslääkäriliiton esittämän Käypä hoito -suosituksen mukaisesti. Hammashoitohenkilökuntamme on sitoutunut noudattamaan suositusta, joten voit levollisella ja rauhallisella mielellä tulla juurihoidattamaan hampaasi meille. Varaamme juurihoidon toteuttamiseen aina riittävästi aikaa ja hoidon jälkeen teemme omasta puolestamme kaikkemme, jotta säästyisit juurihoidon vaivalta jatkossa. Tällä haluamme korostaa sitoutumistamme hampaistosi ennaltaehkäisevään hoitoon. Säännölliset tarkastukset röntgenkuvineen auttavat havaitsemaan reiät ajoissa, jotta ne voidaan pysäyttää tai hoitaa paikkaamalla. Toki yhteinen tavoitteemme on, että ennaltaehkäisevän hoitomme avulla uusia reikiä ei jatkossa tulisi lainkaan.
Juurihoito kuuluu yleishammaslääkäreiden tekemiin toimenpiteisiin, mutta haastavissa tapauksissa hoidossa tarvitaan erikoishammaslääkäriä. Hammassirkussa toimivat kariologian ja endodontian eli paikkaus- ja juurihoidon erikoishammaslääkärit Anu Lampinen ja Wajih Husain Jinnah.
Jännittääkö juurihoito?
Monia juurihoito jo sanana pelottaa ja herättää negatiivisia tunteita. Voimme lohduttaa kaikkia pelkääviä - kivunhoitomenetelmät ovat kehittyneet vuosien saatossa valtavasti, joten mahdollinen kipu saadaan kyllä hallintaan. Tarvittaessa myös rentouttava esilääkitys voi olla avuksi, ja nukutuslääkärimme avulla voit olla jopa unessa koko toimenpiteen ajan, jos niin haluat. Mainitse jo aikaa varatessasi peloistasi, niin osaamme huomioida tilanteesi vielä erityisen hyvin. Toisaalta täytyy myös mainita, että Hammassirkun historiassa on ollut monen monta potilasta, jotka ovat nukahtaneet kesken juurihoidon. Niinkin rentouttavaa voi juurikanavien puhdistus olla.
Ajanvaraus
Oletko saanut jo diagnoosin juurihoidon tarpeesta tai lähetteen juurihoidon erikoishammaslääkärin vastaanotolle? Varaa aika soittamalla 014 211 665
Mikäli epäilet suussasi olevan juurihoidon tarvetta, mutta diagnoosi on vielä saamatta, varaa ensin aika hammastarkastukseen. Voit varata ajan puhelimitse 014 211 665 tai suoraan verkkoajanvarauksesta.
Lue lisää: Mikroskooppi on juurihoidon nykypäivää