Mistä tietää, että on hammaskiveä?
14.2.2025
Mitä oireita hammaskivi aiheuttaa?
Hammaskivi näkyy hampaiden pinnoilla ja ienrajoissa kellertävänä, karheapintaisena peitteenä. Hammaskiveä voi muodostua myös näkymättömiin ikenen alle ientaskuun.
Hammaskivi voi aiheuttaa pitkäaikaisen ientulehduksen, joka puolestaan saattaa altistaa hampaiden kiinnityskudossairauden eli parodontiitin puhkeamiselle. Hoitamaton parodontiitti saattaa johtaa jopa hampaiden menetykseen.
Ientulehdus oireilee tyypillisesti punoituksena ja turvotuksena ikenissä, sekä verenvuotona hampaita ja hammasvälejä puhdistettaessa. Ientulehdus saattaa aiheuttaa myös epämiellyttävää makua suuhun ja pahaa hajua hengitykseen.
Miten hammaskivi muodostuu?
Hammaskivi muodostuu, kun hammasplakki kovettuu hampaiden pinnalle. Plakki on suun bakteerien hampaan pinnalle muodostamaa bakteeripeitettä. Sitä kutsutaan myös termillä biofilmi. Kun plakin annetaan kertyä hampaiden pinnoille, se kivettyy ajan myötä syljen mineraalien kanssa hammaskiveksi.
Hammaskiven muodostuminen on yksilöllistä, ja siihen vaikuttaa muun muassa syljen koostumus sekä suuhygienian taso. Nopeimmillaan hammaskiveä saattaa syntyä muutamassa viikossa, mutta yleensä siihen kuluu kuukausia tai vuosia.
Yleisimmin hammaskivi muodostuu alaetuhampaiden sisäpinnoille ja yläposkihampaiden huulenpuoleisille pinnoille.
Voiko hammaskiveä ehkäistä?
Hammaskiven muodostumista voidaan tehokkaasti ehkäistä pitämällä suuhygienia kunnossa. Säännöllinen hampaiden harjaus fluorihammastahnalla aamuin illoin, sekä hammasvälien puhdistus päivittäin auttavat pitämään hampaiston puhtaana plakista. Hammasharjaksi kannattaa valita sähköhammasharja, sillä sen teho on moninkertainen perinteiseen harjaan verrattuna.
Hammaskiven ehkäisyyn voi käyttää myös siihen suunniteltuja hammastahnoja, mikäli taipumus hammaskiven muodostumiseen on voimakas ja käytölle ei ole muuta estettä (esimerkiksi nuori ikä, kariestaipumus tai kuiva suu). Jos hammastahnan valinta tai muu omahoidossa mietityttää, suuhygienistimme auttavat mielellään löytämään suullesi sopivat välineet ja tekniikat.
Miten hammaskivi poistetaan?
Jo muodostunutta hammaskiveä ei voi enää poistaa kotikeinoin, vaan se vaatii ammattilaisen apua. Hammaskiven poisto kuuluu suuhygienistien työn peruskuvaan, mutta tarvittaessa sitä tekee myös hammaslääkäri tai erikoishammaslääkäri.
Hammaskiveä poistetaan joko käsi-instrumenteilla tai ultraäänilaitteella, tai näitä yhdistellen. Katso: Mitä hammaskiven poistossa tehdään?
Hammaskiven poiston yhteydessä voidaan tehdä myös sooda- eli jauhepuhdistus. Saat Hammassirkusta soodapuhdistuksen hammaskiven poiston yhteydessä veloituksetta.
Miksi on tärkeää poistaa hammaskivi?
Hammaskiven poistaminen on olennainen osa suun terveyden ylläpitämistä. Hammaskivi voi johtaa pitkittyvään ientulehdukseen, joka puolestaan voi kehittyä vakavammaksi parodontiitiksi. Hoitamattomana parodontiitti johtaa hampaiden liikkuvuuteen ja irtoamiseen. Parodontiitti on myös keskeinen riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksien taustalla.
Poistamalla hammaskiven säännöllisesti voidaan ehkäistä ongelmat ja varmistaa, että suun terveys pysyy hyvänä. Kokonaisvaltainen suun terveys alkaa hyvästä suuhygieniasta ja säännöllisestä hammaskiven poistosta.
Varaa aika hammaskiven poistoon soittamalla 014 211 665 tai joustavasti verkosta.
Saat hammaskiven poiston ja muut laadukkaat suuhygienistipalvelut kaikista Hammassirkun toimipisteistä. Palvelemme Keski-Suomessa paikkakunnilla Jyväskylä, Palokka, Saarijärvi, Äänekoski, Jämsä ja Jämsänkoski. Lämpimästi tervetuloa hoitoon!