Uniapnea
Uniapneasta eli unenaikaisista hengityskatkoksista kärsii noin 150 000 suomalaista. Tauti on merkittävä riskitekijä mm. verenkiertoelimistön toiminnalle.
Hoitamaton uniapnea nostaa verenpainetta ja on yksi tekijä aivohalvausten taustalla ja selkeä riskitekijä esimerkiksi diabeteksen puhkeamiselle.
Obstruktiivinen uniapnea tarkoittaa sitä, että unen aikana ylähengitysteiden lihakset rentoutuvat ja painavat keuhkoputkea tukkoon. Hengitys pysähtyy tällöin hetkeksi. Tiedostamaton havahtuminen lisää lihasten jäntevyyttä ja uni voi jatkua jälleen uuteen kohtaukseen saakka. Useimmiten hengityskatkoksiin liittyy kuorsausta. Kuorsaus keskeytyy hengityskatkoksiin ja katkoksen jälkeen alkaa jälleen uudestaan. Melko usein uniapneasta kärsivä ei itse ole tietoinen heikosta unenlaadustaan eikä välttämättä ymmärrä päiväaikaisen vireystilansa olevan heikentynyt.
Kuinka uniapnea diagnosoidaan?
Uniapneataudin olemassaolon ja taudin vaikeusasteen diagnosointi perustuu potilaan haastatteluun ja unenaikaisten hengityskatkosten esiintyvyyden mittaukseen. Vastaanotollamme suuhygienistimme antavat sinulle ohjeet yön ajan pidettävän mittauslaitteen käyttöön ja voit kotioloissa omassa sängyssä nukkuessasi suorittaa mittauksen. Laitteen palautettuasi erikoislääkäri tutkii rekisteröintitulokset eli unenlaatusi. Saat tarkan raportin unestasi ja hengityskatkosten määrästä. On tietenkin hyvä asia, mikäli mittauksesta ei havaita mitään erityistä. Uniapneataudin ollessa kyseessä, voidaan mittauksella todeta taudin vaikeusaste, joka puolestaan vaikuttaa hoitomuodon valintaan.
Kuinka uniapneaa hoidetaan?
Lievä tai keskivaikea obstruktiivinen uniapnea
Mikäli kuorsaat tai sairastat lievää tai keskivaikeaa obstruktiivista uniapneaa, suosittelemme sinulle uniapneakiskoa. Kyseisen kojeen avulla alaleukasi pysyy nukkuessasi noin 0,5 cm eteenpäin työnnettynä eikä näin tuki hengitysteitäsi. Voimme valmistaa uniapneakiskon vastaanotollamme. Hampaat tulee olla hoidettu kuntoon ennen kiskon valmistusta.
Keskivaikea tai vaikea obstruktiivinen uniapnea
Jos diagnoosisi puolestaan on keskivaikea tai vaikea obstruktiivinen uniapnea, teemme Sinulle lähetteen Jyväskylän Keskussairaalan keuhkosairauksien poliklinikalle, jossa useimmiten hoidoksi tarjotaan ylipainehappihoitoa eli CPAP-laitteen käyttöä yön ajaksi.
Jos nielun seutusi on kovin ahdas limakalvorakenteiden vuoksi, konsultoimme korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoishammaslääkäriä. Mikäli taas alaleukasi on kovin takana ja näyttäisi olevan syynä hengityksesi yölliseen salpaantumiseen, pyydämme oikomishoidon sekä suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäreiltä arvion tilanteesta. Oikomishoidon ja leuan kirurgisen eteenpäin siirron avulla saatat saada pysyvän avun ongelmaasi.
Itsehoito on olennainen osa uniapnean hoitoa. Jos sinulla on ylipainoa, suosittelemme painonpudotusta. Vastaanotollamme saat myös ravitsemusneuvontaa ja kannustusta tavoitteesi saavuttamiseksi. Toisaalta jo parempi unenlaatu itsessään usein nostaa vireystasoa ja siten myös edistää painonpudotusta.
Hoitoon hakeutuminen
Mikäli epäilet itselläsi tai läheiselläsi uniapneaoireilua, varaa ajanvarausnumerostamme aika yöpolygrafiatutkimukseen soittamalla 014 211 665
Lisätietoa uniapneasta ja sen hoidosta: www.uniapnea.fi