Mitä tapahtuu, jos reikää ei paikkaa?
27.2.2025
Miksi hampaan reikä pitäisi paikata?
Hampaiden reikiintymiseen eli hampaiden karioitumiseen on tärkeää puuttua heti, kun ongelma havaitaan.
Hampaan uloimman kerroksen eli kiilteen pinnalle kehittyvä reiän alku voidaan vielä pysäyttää tehostetulla kotihoidolla. Kun hampaan reikiintyminen etenee kiilteen läpi hammasluuhun, täytyy se korjata paikkaamalla. Mikäli hammasta ei paikata, kariesvaurio etenee syvemmälle hampaaseen. Hampaan ytimeen edetessään vaurio johtaa juurihoidon tarpeeseen tai pahimmillaan jopa hampaan menetykseen.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa kariesvaurio havaitaan, sitä paremmin siihen pystytään puuttumaan. Näin säästytään laajemmilta hoitotoimenpiteiltä ja myös kustannukset pysyvät kurissa.
Miten reikä hampaassa kehittyy?
Hammas reikiintyy suun bakteerien aineenvaihdunnan synnyttämien happojen liuottaessa kiillettä. Bakteerit käyttävät ravintonaan kuluttamiemme ruokien ja juomien hiilihydraatteja, erityisesti sokeria. Syljen mineraalit auttavat korjaamaan kiillettä, mutta jos happohyökkäyksiä on usein korjaantuminen ei ehdi tapahtua. Ruokailuvälit kannattaakin pitää säännöllisinä ja välttää ylimääräistä napostelua. Samoin sokeriset herkut kannattaa keskittää muun ruokailun yhteyteen.
Hampaiden reikiintymisen nopeus on yksilöllistä ja riippuu esimerkiksi syljen koostumuksesta, suun bakteerikannasta ja suuhygienian tasosta.
Mitkä ovat hoitamatta jätetyn hampaan reiän seuraukset?
Jos hampaan reikää ei hoideta, se voi johtaa monenlaisiin ongelmiin. Pitkälle edetessään karies avaa bakteereille portin muutoin steriiliin hampaan ytimeen eli pulpaan. Hammasytimen tulehdus oireilee tyypillisesti voimakkaalla säryllä, mutta se saattaa joskus edetä pitkäänkin oireettomana. Pitkään jatkuvan tulehduksen seurauksena hammas voi mennä kuolioon ja tulehdus levitä hampaan juuren ympäristöön ja leukaluuhun.
Hampaan ytimen tulehdus hoidetaan yleensä juurihoidolla, mutta se saattaa johtaa myös hampaan menetykseen. Vakavimmillaan hammasperäinen tulehdus voi vaatia sairaalahoitoa ja saattaa johtaa jopa kuolemaan.
Milloin on syytä hakeutua hammaslääkäriin?
Hammaslääkärissä on hyvä käydä säännöllisesti myös silloin kun oireita ei ole, mutta on syytä hakeutua hoitoon viipymättä, mikäli hammassärky jatkuu yli kaksi päivää tai kipu on voimakasta. Tämä on erityisen tärkeää, jos kipuun liittyy kuumetta, turvotusta, vaikeuksia avata suuta tai puhua.
Vastaanottojemme aukioloaikoina saat nopeimman avun soittamalla palvelevaan ajanvarausnumeroomme 014 211 665. Lue lisää: Nopeasti hoitoon
Miten ehkäistä hampaiden reikiintymistä?
Hampaiden reikiintymistä voidaan ehkäistä huolehtimalla hyvästä suuhygieniasta. Harjaa hampaat vähintään kahdesti päivässä fluorihammastahnalla kahden minuutin ajan kerrallaan ja puhdista hammasvälit päivittäin.
Ruokailutottumuksiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Sokeripitoisten ruokien ja juomien kulutusta kannattaa rajoittaa, ja yhdistää niistä nautiskelu muuhun ruokailuun. Välttämällä ylimääräistä napostelua saadaan happohyökkäys suussa pysymään kurissa. Janojuomaksi kannattaa valita hapoton vesi. Ksylitolia sisältävien tuotteiden käyttö aterioiden jälkeen auttaa katkaisemaan happohyökkäyksen.
Säännölliset käynnit hammastarkastuksissa auttavat saamaan suunterveyden vahingolliset muutokset kiinni ennen kuin ne etenevät ongelmiksi asti. Reikiintyminen saattaa edetä hampaissa oireettomasti pitkäänkin, ja usein hammaslääkärin tekemä röntgenkuvatutkimus on ainoa keino havaita hammasväleissä muhiva kariesvaurio. Mitä aikaisemmassa vaiheessa karies saadaan kiinni, sitä edullisempi ja kivuttomampi sen hoito on.
Onko edellisestä hammastarkastuksesta jo aikaa? Varaa aika joustavasti verkosta tai soittamalla 014 211 665. Saat Hammassirkun laajat ja laadukkaat hammaslääkäripalvelut Keski-Suomessa paikkakunnilla Jyväskylä, Palokka, Saarijärvi, Äänekoski, Jämsä ja Jämsänkoski.