Siirry sisältöön

Taiteilija H. Modig: Taide toimii tieteen vastapainona

16.9.2021

Tiesitkö, että hammaslääkärin vastaanotolla voit myös päästä ihailemaan taidetta? Hammassirkun Väinönkadun ja Jyväskeskuksen toimipisteiden seinillä ovat tänä syksynä ihastuttaneet taiteilija H. Modigin eteerisen kauniit teokset.

Taiteilija H. Modig teoksensa Leppäsaari (2018, akryyli kankaalle) vieressä.

”Minulla on tarve tulkita värejä,” Modig sanoo, ja kertoo löytävänsä inspiraatiota esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelusta maiseman väreihin. Maalausten värimaailmasta voikin tavoittaa esimerkiksi utuisen kesäaamun tunnelman. ”Havannoin aina sävyjä ympäristössäni, esimerkiksi sitä, kuinka valo lankeaa. Tietty vaikutelma saattaa pyöriä mielessä vuosia ennen kuin tulee tarve maalata se ulos.”

Teokset Modig toteuttaa alla prima -maalaustavalla, jossa kuva maalataan valmiiksi yhdellä maalauskerralla. ”Käytän pääasiassa akryylivärejä, mutta yhdistelen myös eri tekniikoita,” myös kuvanveistosta kiinnostunut Modig sanoo.

H. Modig: Hazy Blues (2021, akryyli kankaalle).

”Taide on harrastus, joka ilahduttaa tekijäänsä ja jolla voi ilahduttaa muita,” leipätyönsä tieteen parissa tekevä Modig kertoo. ”Vuorovaikutus tekijän ja kokijan välillä on minulle taiteessa tärkeää.”

Vastikään tohtoriksi valmistunut taiteilija pohti pitkään uraa tieteen ja taiteen välillä. ”Taide tuo sopivaa tasapainoa tieteelle. Nyt kun opinnot tieteen parissa ovat aikalailla paketissa, voisi olla aika syventää taiteen opintoja,” myös runoja kirjoittava Modig sanoo.

Taiteilijanimi H. Modig löytyi yhdistämällä oma toinen nimi suvusta löytyneeseen sukunimeen. ”Taiteilijanimi auttaa pitämään tieteen ja taiteen erillään.”

H. Modig: Fool’s Gold (2021, akryylikankaalle).

Vieritä ylös