Miten bruksismi oireilee?
9.4.2025
Mitkä ovat bruksismin yleisimmät oireet?
Bruksismi, eli hampaiden narskuttelu, on yleinen vaiva, joka voi aiheuttaa monenlaisia oireita. Bruksismi ilmenee tavallisesti tahdosta riippumattomana unen tai valvetilan aikana tapahtuvana hampaiden narskutteluna ja kiristelynä edestakaisin. Narskuttelun aiheuttama ääni saattaa häiritä vieressä nukkujaa. Päiväsaikaan bruksaaja saattaa purra voimakkaasti ja huomaamattaan hampaitansa yhteen esimerkiksi jännittävässä tilanteessa tai keskittymistä vaativassa tehtävässä.
Yksi yleisimmistä bruksismin oireista on aamuisin ilmenevä, ohimoilla jomottava päänsärky. Yleisesti narskuttelija kärsii usein päänsärystä, erilaisista niska- ja hartiaseudun vaivoista ja kireystiloista, suun limakalvojen haavaumista, korvakivuista ja tinnituksesta. Voimakas ja usein ilmenevä narskuttelu voi myös johtaa kiilteen ja hampaiden vaurioitumiseen. Narskuttelijan hampaat saattavat olla kuluneet tai herkkiä lohkeamaan, ja voimakas narskuttelu voi vaikuttaa paikkojen pysyvyyteen. Leukanivelissä saattaa tuntua kipua, kuulua rahinaa tai omituisia lonksahduksia ruokaa hienontaessa. Pitkään jatkunut bruksismi saattaa myös muuttaa kasvojen ulkonäköä puremalihasten liikakasvun myötä.
Miten bruksismi vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin?
Bruksismi oireilee usein päänalueen kipuina. Se saattaa myös aiheuttaa huimausta, ja jäykkyyttä ja kireyttä niskan ja hartioiden alueella. Bruksismi voi myös vaikuttaa unenlaatuun, mikä puolestaan vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja mielialaan.
Yleinen hyvinvointi saatta puolestaan vaikuttaa bruksismiin. Esimerkiksi stressi, ahdistus, runsas alkoholin käyttö ja tupakointi voivat olla bruksismia laukaisevia tekijöitä.
Miten bruksismia voidaan hoitaa?
Bruksismin hoito voi vaihdella yksilöllisesti oireiden vakavuuden mukaan. Ensisijainen hoitomenetelmä on purentakisko, joka suojaa hampaita kulumiselta. Purentakisko valmistetaan hammaslaboratoriossa hammaslääkärin ottamien jäljennösten perusteella ja sitä käytetään yleensä öisin.
Apuna voidaan käyttää myös puremalihaksia rentouttavaa hierontaa tai lihasharjoitteita. Vaikea-asteisessa bruksismissa voidaan käyttää hoitona myös botuliinitoksiini- eli kansankielellä botox-pistoksia.
Miten bruksismi diagnosoidaan?
Bruksismin diagnosointi tapahtuu hammaslääkärin vastaanotolla. Hammaslääkäri arvioi oirekuvauksen huomioiden hampaiden kulumista, leukanivelen toimintaa ja purentalihasten toimintaa, ja laatii hoitosuunnitelman. Vieressä nukkujien havaitsema narskuttelun aiheuttama ääni on yleensä jo selkeä merkki bruksismista.
Voiko elämäntapamuutoksilla lievittää bruksismin oireita?
Elämäntapamuutoksilla voi olla vaikutus bruksismin oireiden lievittämisessä. Stressistä palautumiseen keskittyminen, tupakoinnin lopettaminen sekä alkoholin käytön vähentäminen voivat vähentää bruksismia. Bruksaajan kannattaa myös välttää jatkuvaa purukumin pureskelua.
Mietityttääkö bruksismi tai jokin suun terveydessä? Varaa aika hammastarkastukseen joustavasti verkosta tai soittamalla 014 211 665.
Saat hammastarkastuksen ja muut laajat ja laadukkaat hammashoidon palvelut kaikilta Hammassirkun vastaanotoilta, paikkakunnilla Jyväskylä, Palokka, Saarijärvi, Äänekoski, Jämsä ja Jämsänkoski. Lämpimästi tervetuloa hoitoon!