Mistä hampaiden lohkeaminen johtuu?
21.4.2025
Hampaan lohkeaminen on varsin yleinen ongelma, ja se voi johtua useista eri syistä. Hampaan lohkeama johtuu tyypillisesti liian suuresta tai epätyypillisestä purentapaineesta tietylle osalla hammasta. Näin voi käydä esimerkiksi purressa jotain erityisen kovaa, tai hampaita narskutellessa. Hammas voi lohjeta myös reikiintymisen myötä tai tapaturmaisesti.
Pieni särö tai lohkeama ei välttämättä vaadi toimenpiteitä, mutta hampaan kunto kannattaa aina tarkistuttaa hammaslääkärissä. Hampaan kuntoa kannattaa seurata, sillä joskus pieneltäkin vaikuttava vaurio voi aiheuttaa ongelmia myöhemmin.
Miten tunnistan hampaan lohkeamisen?
Hampaan lohkeaman huomaa yleensä suussa helposti. Isompi irronnut pala saattaa tuntua suussa kovana kieleen tai purressa. Jäljelle jääneessä hampaassa lohkeama tuntuu tavallisesti kieleen, huuliin tai poskiin ikävän terävänä reunana.
Lohkeaminen voi aiheuttaa myös kipua tai vihlontaa, erityisesti syödessä kuumaa tai kylmää ruokaa. Jos lohkeama on syvä ja ulottuu lähelle hampaan hermoa, kipu voi olla jatkuvaa ja voimakasta. Lohjennut hammas saattaa oireilla myös purressa.
Mitä tehdä kun hammas lohkeaa?
Hampaan lohjetessa kannattaa hakeutua hammaslääkäriin. Pieni lohkeama, joka ei aiheuta muita oireita tai haittaa syödessä, ei välttämättä vaadi aivan välitöntä reagointia, mutta hampaan kunto on hyvä tarkistuttaa ilman viivyttelyä. Isomman lohkeaman kohdalla hoitoon on syytä hakeutua nopeasti, jotta vältetään hampaan lohkeaminen lisää tai mahdolliset tulehdustilat, mikäli hammas on lohjennut ydintä myöten. Meillä Hammassirkussa avun saa nopeimmin soittamalla ajanvarauspuhelimeemme 014 211 665 (ma-pe 7-21, la 10-17). Palveluneuvojamme ovat aina kartalla ajanvaraustilanteestamme, ja pystyvät usein järjestämään hoitoajan jo samalle tai seuraavalle päivälle.
Jos pääsy hammaslääkäriin viivästyy, ja lohkeaman terävä reuna hiertää poskea tai kieltä, voit suojata aluetta väliaikaisesti apteekista saatavalla paikka-aineella. Se on kuitenkin vain nopea tilapäisratkaisu, jolla voi lievittää mahdollisia oireita ja suojata hammasta laajemmilta lohkeamisilta ennen hoitoon pääsyä.
Millä tavoin hammaslääkäri hoitaa lohkeaman?
Lohkeaman hoito riippuu sen laajuudesta. Pieniin lohkeamiin riittää usein yksinkertainen paikkaushoito, jossa lohjennut alue hiotaan ja täytetään yhdistelmämuovilla. Tämä on nopea toimenpide, joka voidaan tehdä yhdellä hoitokäynnillä. Jos pelkkä terävän reunan hiominen saattaa riittää, mikäli lohkeama ei aiheuta isompaa haittaa.
Laajemmissa vaurioissa saatetaan tarvita hammaskruunua. Kruunu on kestävä, hampaan muotoinen ”hattu”, joka asetetaan hiotun hampaan päälle. Kruunuhoito vaatii yleensä vähintään kaksi käyntiä: ensin hammas hiotaan ja siitä otetaan malli, toisella käynnillä kruunu sementoidaan paikoilleen.
Jos lohkeama ulottuu hampaan ytimeen asti, tarvitaan juurihoito, jossa hampaan sisältä poistetaan hermokudos ja juurikanavat täytetään. Juurihoidon jälkeen hammas paikataan tai kruunutetaan.
Hoidon kustannukset vaihtelevat toimenpiteen laajuuden mukaan. Katso ajantasainen hinnastomme: Hammassirkku – Hinnasto
Voiko hampaiden lohkeamista ehkäistä?
Tapaturmille ei usein mahda mitään, mutta hampaiden lohkeamista voidaan ehkäistä tiettyyn pisteeseen. Säännöllisillä hammastarkastuksilla saadaan kiinni mahdolliset kariesvauriot ja muut suun terveydentilan muutokset ennen kuin ne etenevät ongelmiksi asti. Narskuttelevan kannattaa käyttää hampaiden suojana purentakiskoa, ja kontaktilajeja harrastavan urheilijan hammassuojaa.
Hyvästä suuhygieniasta huolehtiminen suojaa osaltaan hampaita. Pese hampaat kahdesti päivässä kaksi minuuttia kerrallaan käyttäen fluorihammastahnaa ja puhdista myös hammasvälit päivittäin. Säännölliset käynnit suuhygienistillä hammaskiven poistossa ovat myös tärkeä osa ennaltaehkäisevää hammashoitoa.
Hampaiden lohkeamisen asiantuntija-apu Hammassirkussa
Nopea reagointi hampaan lohkeamiseen voi säästää sekä hampaan että rahasi. Pyrimme tarjoamaan akuuttiaikoja hammashoitoon mahdollisimman nopeasti. Ammattitaitoinen henkilökuntamme osaa valita juuri sinulle sopivan hoitomenetelmän tehokkaaseen ja kivuttomaan hoitoon. Akuutin hoitotarpeen ilmetessä, soita ajanvarauspuhelimeemme 014 211 665 (ma-pe 7-21, la 10-17). Palveluneuvojamme ovat aina kartalla ajanvaraustilanteestamme, ja pystyvät usein järjestämään hoitoajan jo samalle tai seuraavalle päivälle.
Kiinnitämme erityistä huomiota myös ennaltaehkäisyyn. Osana säännöllistä hammashoitoa arvioimme riskitekijät ja tarjoamme yksilöllisiä ratkaisuja, kuten laadukkaita purentakiskoja narskuttelijoille. Purentakiskot suunnitellaan yksilöllisesti hampaittesi mukaan, ja meillä Hammassirkussa ne valmistetaan omassa hammaslaboratoriossamme Jyväskylän keskustassa.
Tarvitsetko apua hampaan lohkeamisen kanssa vai mietityttääkö jokin muu suusi terveydessä? Varaa aika joustavasti verkosta tai soittamalla 014 211 665.
Saat Hammassirkun laajat ja laadukkaat hammaslääkäripalvelut Keski-Suomessa paikkakunnilla Jyväskylä, Palokka, Saarijärvi, Äänekoski, Jämsä ja Jämsänkoski.