Miksi suussa vuotaa verta?
9.1.2025Yleisimmät syyt verenvuodolle suussa
Vuotavatko ikenet verta hampaita harjatessa tai hammaslankaa käytettäessä?
Älä suotta säikähdä, se ei yleensä kieli vakavammasta terveysongelmasta. Verenvuoto saattaa usein myös näyttää todellista runsaammalta, sillä pienikin määrä verta värjää syljen punaiseksi.
Yleisin syy verenvuodolle suussa on ientulehdus, eli gingiviitti. Ientulehdus syntyy bakteeripeitteen eli plakin kertyessä ienrajaan. Sen aiheuttama ienverenvuoto on elimistön puolustusreaktio bakteereja vastaan. Jos plakki pääsee kovettumaan hampaan pinnalle hammaskiveksi, voi se johtaa pitkäaikaiseen ientulehdukseen ja altistaa hampaiden kiinnityskudossairauden puhkeamiseen.
Joskus gingiviittiä voi esiintyä myös ilman runsasta plakkimäärää. Esimerkiksi raskausajan hormonitoiminnan vaihtelu saattaa aiheuttaa ientulehduksen eli raskausgingiviitin.
Lyhytaikaista verenvuotoa saattaa esiintyä myös hammashoidon toimenpiteiden, esimerkiksi hampaan tai hammaskiven poiston, jälkeen.
Voiko hammas vuotaa verta?
Hampaan ytimessä eli pulpassa kulkevat hampaan hermot sekä verisuonet. Mikäli hammas lohkeaa tai reikiintyy siten, että vaurio ulottuu pulpaan asti, saattaa hampaan ytimestä tihkua pieniä määriä verta. Tämä on kuitenkin harvinaista, ja yleensä vaurioitunut hammas oireilee myös muutoin, esimerkiksi kuuma- tai koputusarkuutena tai jomottavana särkynä. Ytimeen asti vaurioitunut hammas vaatii aina hammaslääkärin hoitoa.
Milloin verenvuoto ikenistä vaatii hammaslääkärin hoitoa?
Vaikka ienverenvuoto lakkaa usein tehostetulla omahoidolla, saattaa se vaatia käyntiä hammaslääkärin vastaanotolla.
Hakeudu hammaslääkäriin, jos
- verenvuoto ikenissä jatkuu yli viikon
- hampaiden mekaaninen puhdistus on hankalaa ienten turvotuksen ja arkuuden vuoksi
- verenvuotoon liittyy muita oireita, kuten kuumetta, turvotusta tai särkyä
Varaa aika hammastarkastukseen soittamalla 014 211 665 tai joustavasti verkosta.
Miten ehkäistä verenvuotoa ikenissä?
Hyvästä suuhygieniasta huolehtiminen auttaa pitämään ientulehdukset loitolla. Hampaiden harjaus vähintään kahdesti päivässä kahden minuutin ajan fluorihammastahnalla ja päivittäinen hammasvälien puhdistus ovat oleellinen osa suunterveydestä huolehtimista. Säännölliset käynnit hammastarkastuksessa ja hammaskiven poistossa auttavat pitämään suun kunnossa. Jos omahoidossa on vielä petrattavaa, suuhygienistimme auttavat löytämään suullesi sopivat puhdistusvälineet ja opastavat oikean tekniikan haltuun otossa.
Verenvuoto ikenissä raskauden aikana
Raskauden ajan hormonimuutokset saattavat aiheuttaa raskauden aikaista ientulehdusta, eli raskausgingiviittiä, jonka puhkeamiseen altistaa huonon suuhygienian lisäksi korkea estrogeenitaso. Raskausgingiviitti saattaa olla oireiltaan tavanomaista ientulehdusta rajumpi, ja oireilee voimakkaimmin raskauden keskikolmanneksen aikana. Raskauden aikana onkin erityisen tärkeää huolehtia hyvästä suuhygieniasta.
Varaa aika hammastarkastukseen soittamalla 014 211 665 tai joustavasti verkosta.