Siirry sisältöön

Tie hammashoitajaksi käy lähihoitajaopintojen kautta

8.5.2018

Rosaliina Jokitalo, kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelija Jyväskylän ammattiopistolta, suorittaa opintoihin liittyvää harjoittelua Hammassirkussa.

-Olen tykännyt, Rosaliina vastaa kysyttäessä kuinka on talossa viihtynyt.

Hammashoitajat ovat lähihoitajia, jotka ovat suorittaneet suun terveydenhoidon osaamisalan. Hammashoitajien työtehtäviin kuuluu muunmuassa hammaslääkärin työparina toimiminen.

-Yhteistyö lääkäreiden kanssa on sujunut hyvin, Rosaliina sanoo, ja kertoo työskentelevänsä mieluummin yhdessä toisen kanssa kuin yksin.

Toisen asteen oppilaitoksissa suoritettava koulutus antaa pätevyyden toimia lähihoitajana ja hammashoitajana. Hammashoitajaksi erikoistunut voi siis työskennellä esimerkiksi päiväkodeissa, kotihoidossa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa.

-Suuntautumisvaihtoehdoista hammashoitajan työ erottui sen vaatiman erityisosaamisen vuoksi, Rosaliina sanoo.

Lähihoitajan työssä oleellista ovat hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot, ja hammashoitajilla tämä korostuu, ollaanhan työssä tiiviissa kontaktissa asiakkaisiin.

-Rosaliina on pärjännyt työssä hienosti, kehuu opiskelijaa Hammassirkulla opastanut hammashoitaja Sari Luukkonen. Toivotamme Rosaliinalle onnea opintojen loppusuoralle ja tulevaan työelämään!

Vieritä ylös
Hammassirkku
Tietosuoja-asetukset

Verkkosivustot käyttävät evästeitä tallentamaan tietoja, jotka helpottavat niiden käyttöä, auttavat kehittämään verkkosivustoa tai antavat tukea markkinoinnissa. Verkkosivuillamme kerätty data tallennetaan anonyyminä, eikä sinua voida tunnistaa tiedoista. Voit halutessasi poistaa kaikki evästeet käytöstä.