Siirry sisältöön

Hyvää mieltä Keski-Suomen keskussairaalan lapsipotilaille – PlusTerveys Hammaslääkäriasema Hammassirkku lahjoittaa jouluiloa lapsille

26.9.2018

Hammassirkku tukee Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastolla olevia pikkupotilaita Lastu ry:n kautta. Lahjoitus on osa 40-vuotista taivaltaan juhlivan PlusTerveyden tempausta lahjoittaa varoja paikallisille kohteille eri puolilla Suomea. Samalla PlusTerveys haastaa muutkin alueen yritykset tukemaan lastenosastojen toimintaa.

Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:n eli Lastun tavoite on auttaa lapsia viihtymään sairaalan lastenosastoilla, vaikka sairaalassaolo kestäisi kauankin. Lahjoitusvaroilla Lastu hankkii muun muassa ajanvietevälineistöä lapsipotilaille. Lastu osallistuu myös laitehankintoihin ja pitää huolta siitä, että varat käytetään suunniteltuihin ja tarpeellisiin kohteisiin.

”Kaikki toimintamme perustuu lahjoittajien tukeen. Lastu ry toimii puhtaasti hyväntekeväisyyspohjalta, eli hallitukselle ei makseta palkkioita ja saamistamme lahjoituksista 97 % ohjautuu suoraan lapsille”, Lastu ry:n puheenjohtaja Joni Vesalainen kertoo.

”Lahjoittaja voi halutessaan kohdentaa lahjoituksensa tiettyyn tarkoitukseen tai tietylle yksikölle tai osastolle. Periaatteemme on, että lahjoittaja myös tietää, mihin tarkoitukseen lahjoitus menee tai mitä sillä hankitaan”, Vesalainen sanoo.

PlusTerveyden tuella tuodaan joulumieltä lapsille ja heidän perheilleen. Tuki käytetään pieniin joulumuistamisiin jouluviikolla sairaalassa käyville lapsille sekä joululahjoihin pukin konttiin jouluaattona osastohoidossa oleville lapsille. Lisäksi perheille järjestetään jouluna glögitarjoilu jouluherkkujen kera.

PlusTerveys haastaa myös muut Keski-Suomen alueen yritykset tukemaan keskussairaalan lapsipotilaita. Jo pienellä lahjoitussummalla on mahdollista tuoda hyvää mieltä ja virikkeitä lapsille.

Vieritä ylös