Siirry sisältöön

Nukutushammashoito

Pelottaako hammaslääkärissä käynti? Et ole yksin. Yllättävän moni kokee hammashoitoa kohtaan pelkoa, ahdistusta tai vähintäänkin epämukavuutta.

Joidenkin tutkimusten mukaan noin viidelle prosentille suomalaisista hammaslääkäripelko kuitenkin nousee niin suureksi, että hoito ei onnistu tavanomaisin keinoin. Tällöin hoito voidaan toteuttaa myös yleisanestesiassa, joka tarkoittaa hoitoa nukutuksessa.

Nukutuksessa potilas ei koe kipua eikä ahdistusta vaan on kirjaimellisesti höyhensaarilla hoidon aikana. Potilas ei tiedosta nukutuksen aikana ympärillään tapahtuvia asioita, eikä muista toimenpiteitä jälkikäteen. Anestesian aikana pyritään hoitamaan koko suu kerralla kuntoon.

Anestesialääkäri ja -hoitaja valvovat, että nukut rauhallisesti hoidon ajan. Hammashoitotoimenpiteet sujuvat sinulta huomaamatta.

Pelon lisäksi anestesiahammashoitoon hakeutumiseen on monia muitakin syitä. Näitä syitä esimerkiksi ovat: herkkä nielurefleksi, aistiyliherkkyydet, epämukava asento hoitotuolissa esim. selkäkivun vuoksi, tai jos hoito on liian haastavaa toteuttaa perusvastaanotolla esim. pienen lapsen, muistisairaan vanhuksen tai kehitysvammaisen potilaan kohdalla.

Yleisanestesia on ensisijainen vaihtoehto myös niiden potilaiden kohdalla, joilla on erityisen paljon hoidon tarvetta ja he kokevat hoidon vähintäänkin ahdistavana. Takana voi olla useita kesken jääneitä hoitojaksoja ja lukuisia päivystyskäyntejä.

Edellytykset nukutushammashoidolle käydään yhdessä hoitavan hammaslääkärin sekä anestesialääkärin kanssa läpi.

Anestesiatoiminnasta vastaanotoillamme vastaa valtakunnallinen Aiderix-nukutushammashoitoyritys.

Hoidon eteneminen

Mikäli toivot anestesiahammashoitoa, varaa aika yleishammaslääkärillemme tarkastukseen. Hammaslääkäri tarkastaa suusi tilanteen, tekee hoidontarpeen arvioinnin sekä kustannusarvion.

Kun hoitosuunnitelma on hyväksytty, sovitaan nukutushoitopäivä. Anestesiahammashoitoa järjestetään Väinönkadun vastaanotollamme.

Ennen hoitopäivää anestesiatiimi ottaa yhteyttä, kartoittaa terveydentilan ja kertoo, kuinka tulee varautua päivän kulkuun.

Hoitopäivänä saavu vastaanotolle sovittuna aikana. Pidä hoitopäivä vapaana muista menoista. Saat tarvittaessa sairaslomatodistuksen.

Hoidon jälkeen lepäilet vastaanotolla valvovan silmän alla ennen kotiinpääsyä. Muistathan järjestää kotimatkalle saattajan.

Kiinnostuitko hammashoidosta nukutuksessa? Ota yhteyttä:

    Vieritä ylös